Asiallisessa iltapalassa kokoonnuttiin WordPressin pariin

Vuoden 2020 helmikuun asiallisen iltapalan teemana oli WordPress. Ideana oli tutustua WordPress-julkaisujärjestelmään konkreettisella tasolla. Monihan miettii saitin perustamista WordPressin päälle uudelle yritykselle, yhteisölle tai vaikka blogiksi itselleen. Asiasta alusti Mikko Mörö – WP-konsultti ja asiantuntija firmassaan Sivuseppä (sivuseppa.fi) ja asiantuntija. Mikko on  myös Pitkyn nettisaittivastaava.

Mikko Mörö

Porukkaa saatiin Työhuone Kulman neukkari mukavan täyteen.

Sessiossa tutustuttiin ohjelmaan käytännönläheisesti ja tiiviisti keskustellun, kuten iltapalojen tyyliin kuuluukin. Aihe oli muutamalle akuutti. Keskustelua käytiin isolla asiasetillä miettien käytännöllistä saitin perustamista ja hallintaa, WP:n tukea uudemmille systeemien haasteille, kuten GDPR, saavutettavuus, API:t ja chatit – tietoturvasta puhumattakaan. Koska useimmilla ei ollut kiire kotiin, ehdimme myös jutella yleisistä systeemien rakentamisen strategioista ja hakukoneoptimoinnista jne… Tämä asioiden kirjo muistuttaa siitä, että saitin perustaminen mille tahansa alustalle on asia, jossa tarvitaan nykyisin monipuolista osaamista, jos sen aikoo tehdä ammattimaisesti, vastuullisesti ja käyttäjäystävälliseksi. Mainitsinko jo tietoturvallisuuden? WP:n etu muihin alustoihin on sen valtava suosio. Siksi jokainen nettihotelli tukee sitä erilaisilla ratkaisuilla ja osaajia löytyy helposti olipa kehittämis- tai tukitarve mikä tahansa.

Sessio oli osallistujien mukaan oikein mainio. Kiitos siitä Mikolle ja aktiivisille osallistujille.

Ai niin. Pitkykin on miettimässä siirtymistä Drupalista WordPressiin. Olemme pitkään käyttäneet TIVIA:n tarjoamaa alustaa ja TIVIA on jo siirtynyt Drupalista WordPressiin. Pitky on vielä vanhalla Drupal-alustalla, mutta todennäköisimme vaihdamme TIVIA:n WordPressiin. Muutoksen detaljit ja aikataulu ovat vielä auki (tekninen muutosvalmius on kunnossa). Plänit vaihdosta tehdään kevätkokouksen jälkeen, koska kokouksessa käsitellään saittisuunnitelmiin vaikuttavia asioita.

Teksti ja kuvat: Matti Vuori

Vastaa