Kuukausikokoontumiset joka kuukauden neljäs keskiviikko klo 17-19
Pitkyläiset kokoontuvat joka kuukauden neljäs keskiviikko. Ideana on tarjota kiireisille jäsenille tietty rutiini (”tuo iltapäivä pitää varata Pitkylle”) ja istua alas työpäivän päätteeksi klo 17 kuulemaan yhtä tai kahta alustusta ja keskustelemaan aiheesta. Yleensä pääsy on vapaa myös muillekin kuin jäsenille.
Alustusten (luokkaa 30 min) pitäjiksi toivotaan erityisesti henkiöitä, jotka haluavat jakaa osaamistaan tai saada sparrausta tai keskustelua johonkin teemaan liittyen. Pointtina on oppia asiasta vaihtamala ajatuksia. Kokoontumisia pidetään mielellään muiden tiloissa, jolloin voimme asioiden ohessa tutustua yrityksiin, työpaikkoihin ja kuulla niiden toiminnasta. Koronaepidemian aikana tilaisuudet pidetään tietenkin etänä (tai hybridinä) ja voidaan käyttää esiintyjän tuttuja välineitä. Siis teknisesti hyvin helposti.
Iltapaloista tehdään aina juttu Pitkyn nettisivuille ja sometukseen, ja jos asialla on yleisempää mielenkiintoa, sitä tarjotaan TIVIA:nkin medioihin. Esiintyjä ja hänen organisaationsa saavat siis kivaa näkyvyyttä.
Ilmoita ehdotuksesi iltapalaksi tutullesi Pitkyn hallituksessa, koko hallitukselle (hallitus at pitky.fi) tai Pitkyn puheenjohtajalle (puheenjohtaja at pitky.fi).
Jokaisesta kokoontumisesta ilmoitetaan erikseen ja niihin ilmoittaudutaan erikseen.
Monenlaiset jutut kiinnostavat ihmisiä
Kaikilla on omia jänniä asioitaan, mutta tässä on vähän tsekkilistaa yleisesti nykyään kiinnostavista asioista… tekoäly / koneoppiminen, ohjelmistorobotiikka, data-analytiikka, cyberturvallisuus, fintech, peliala, konttitekniikoiden uudet jutut, uudet ohjelmointikielet ja tavat, mitkä tahansa uudet innovaatiot, yleisten systeemien isot uudistukset, liiketoimintamuotoilu, organisaatio- ja kulttuuriasiat, etätyön teemat, vihreä ICT ja kestävä kehitys, DevOps, tietosuoja, projektitoiminnan uudet jutut, ICT-koulutuksen uudet jutut jne…
Olennaista on jutella niistä konkretian tasolla ja vaihtaa kollegiaalisia ajatuksia ja kokemuksia.
Käytännön järjestelyprosessi
- Sovitaan aihe ja ajankohta. Riittävän pitkälle, että tilaisuutta ehtii mainostaa itse ja jotta se ehtii TIVIA:nkin jäsenkirjeisiin.
- Sovitaan paikka ja siihen liittyvät asiat. Kenelle kaikille tilaisuus on avoin? Paljonko on tilaa? Kuka tuo tai tilaa purtavat? Miten jaetaan lasku? (Pitky lähtökohtaisesti maksaa pienet iltapalat.)
- Laaditaan tilaisuuden pläni, ajoitus, käsikirjoitus. Joku Pitkystä yleensä avaa parilla sanalla ja voi vetää keskusteluakin.
- Tehdään vetävä mainosteksti eli tapahtumalle sivu Pitkyn nettiin ja avataan ilmoittautuminen.
- Aloitetaan mainonta Pitkyn jäsenkirjeessä ja somessa ja TIVIA:n kanavissa ja esiintyjän kanavilla.
- Pidetään kiva tilaisuus!
- Tehdään siitä juttu Pitkyn nettiin, jota taas mainostetaan ja jaetaan.