Hyvää kansainvälistä opettajien päivää 2020

Hei,

Tänään on taas kansainvälinen opettajien päivä, ks.
http://www.ykliitto.fi/tapahtumat/kansainvalinen-opettajien-paiva

Hyvää päivää siis, kaikki ICT-opettajat! Teillä on ollut valtava vaikutus tietojenkäsittelyn maailmaan. Missäpä muualla ammatillisia taitoja olisi opittu kuin oppilaitoksissa hyvin opettajien opastuksella. Pirkanmaa on siinä ollut tunnetusti edelläkävijä, mikä selittää menestystämme vuosikymmenien varrella. Eri oppilaitosten opettajakunnan edustajat ovat olleet usein avainhenkilöitä myös Pitkyssä erilaisissa rooleissa. Isojen yleisöseminaarimmekin päämoottorina on usein jonkinlainen oppilaitoksen edustaja.

Opettaminen on dynaamisina aikoina haastavaa, koska ICT:n ja muu maailma muuttuu. Pitäisi samaan aikaan ottaa vastaan ja jakaa uusinta viisautta, mutta myös olla tarkka siinä, että opetus panostaa kestäviin asioihin eikä päivänperhoihin. Ja samalla pitäisi uudistaa opetusmenetelmiä. Ja tänä vuonna on koronapandemia tuottanut uusia haasteita – etäopetusta ja etäyhteistyötä on pitänyt soveltaa kaikessa mahdollisessa.

Opettajien kanssa samaa kastia ovat myös konsultit, kouluttajat ja valmentajat, jotka siirtävät tietoja ja taitoja organisaatioihin. Iso kiitos samalla teillekin!

t. Matti Vuori

Vastaa