Kuvituskuva

Muistio: Uudistumis-etäiltapala – Pitky 2020-luvulla

Maailma muuttuu, ja samalla yhdistysten toimintaympäristö ja jäsenkunta ja sen tarpeet ja toiveet. Siksi yhdistysten on myös muututtava.

Keskustelimme 24.2.2021 pienellä porukalla Pitkyn kehittämisestä. Näinä aikoina ei alkuillan etäsessio saanut porukkaa liikkeelle. Suunnitelmana on edelleen pitää kiva fyysinen iltasessio kunhan koronakelit sallivat. Mutta tässä kohtaa tämä sessio oli hyvin tarpeellinen pieni välisteppi ajatusten jakamismielessä. Voisimme jatkossa parantaa toiminnan strategista suunnittelua ja tavoitteellista toimintasuunnittelua – mutta sen suunnittelunkin pitää olla kivaa. Yhtenä fokusoinnin mekanismina voisivat olla vuosittaiset erityisteemat.

Kävimme asioita läpi Matti Vuoren tekstin ”Yhdistyksessä / yhteisössä tehtäviä asioita” pohjalta.
https://www.mattivuori.net/various/yhdistyksessa_tehtavia_asioita.htm

Yhdistyksillä on yritysten tapaan aina kilpailutilanne ja meidän pitää olla uniikkeja ja tehdä asioita, joita muut eivät tee. Muuten emme ole motivoiva ja kiinnostava. Yhdistystyyppikeskustelu muistutti siitä, että meillä on tärkeä uniikki identiteettipohja jatkossakin. Sitä on kuvattu Pitkyn manifestissa: https://pitky.fi/yhdistys/pitkyn-manifesti/ Tätä pitäisi viestiä enemmän, sillä pirkanmaalainen ajattelutapa on koko alueen menestyksen ja hyvinvoinnin taustalla. Meillä on myös aina ”kaksosena” TIVIA, jonka anti rikastaa kokonaisuutt ja antaa mm. kansallisia vaikutusmahdollisuuksia niitä haluaville.

On olennaista, että mietimme asioita tavoitteet ja tarpeet edellä ja miettimättä mm. raha-asioita. Epäkaupallisuus yhteisenä mindsettinä pitää ajattelun avoimena (varoja kyllä riittää tarvittaessa).

Ammattiryhmistä. ICT koskee nykyään kaikkia ja meidän olisi hyvä olla avoimempi niillekin, joille ICT on vain osa työtä. Toisaalta esim. ohjelmistokehittäjät ovat jääneet vähäiselle osalle aktiviteeteissamme. Pitky on harkinnut kaikille avointa Slackia foorumiksi kaikille pirkanmaalaisesta ICT:stä ja sen kehittämisestä kiinnostuneille. Slack alustana olisi symbolinen kutsu niille, joille se on päivittäinen työkalu. Jotta yhdistys osaa olla parempi yhteisö kaikille, tarvitaan jäsenten aktiivisuutta uudistuksissa ja parannuksissa. Pitkyn voi nähdä vain ”arkkitehtuurina”, joka on mahdollistaja uusille jutuille.

Puhuimme aikaperspektiivistä. Suomen ATK-historia on Pitkyn historiaa ja sitä on tallennettu mm. Pitkyn julkaisuihin, ks. https://pitky.fi/yhdistys/juhlajulkaisut/ . Mutta olisi hyvä myös luodata enemmän tulevaisuutta mm. tulevaisuudentutkimuksen keinoin (ainakin Vuorella on niistä kokemusta).

Kaivataan enemmän jäseniä aktivoivaa toimintaa, joka saa jäsenet itse ja yhdessä plänäämään, organisoimaan ja tekemään asioita. Sille löytyy monenlaisia mahdollisuuksia ja olemme aina valmiita tukemaan vaikka kirjapiirejä ja vastaavia. Pitkyn yksi juttu onkin aina ollut tutustuminen uusiin asioihin yhdessä.

Tutustuminen yrityksiin on aina ollut kiinnostavaa. Ekskursiot ihan fyysisesti tai virtuaalisesti ovat edelleen tervetulleita ja niihin kaivataan jäseniltä impulsseja.

Saimme kivasti asioita esille – ei läheskään kaikkia asioita, mutta ideana onkin edistää jatkuvaa ajatustenvaihtoa eri osapuolten kanssa.

Raportoi Matti Vuori

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *