Laatua kaikille, kaikkialle

Hyvää testaajien päivää 9.9.2022!

9.9. 1947 löydettiin eka, ihan oikea bugi, tietokoneesta. Softatestauksen maailma on sen jälkeen kehittynyt melkoisesti samaa matkaa ATK:n uudistuvien vaatimusten kautta. Tekniikan eka haaste vuosikymmeniä sitten oli saada se suunnilleen toimimaan. Tietenkin sen piti toimia robustisti, koska ekat sovellusalueet olivat hyvinkin bisnes- ja turvallisuuskriittisiä

Jossain kohtaa huomattiin, että hei, ATK:n pitää olla myös ihmisille sopivaa, eli käytettävää. Asiaa pitää arvioida ja testata. Samalla testaus siirtyi myös innovatiivisuuden puolelle, koska prototyyppejä ja kilpailijoidenkin tuotteita sopii testata, jotta konsepti saadaan kohdalleen.

Tässä kohtaa oli jo aika selvää, että pioneeriajan pienimuotoinen funktionaalinen testaus ei riitä mihinkään. Ja toisaalta testaus koskee myös systeemien ostajia: ei osteta sikaa säkissä, kun tehdään hyvää hyväksymistestausta.

Netin myötä saatiin tietoturvallisuuskin agendaksi ja nyt on sen haasteiden uusi aika.

Viimeistään tässä vaiheessa tajuttiin, että testauksen maailma tarvitsee systemaattisuutta, prosesseja, elinkaarimalleja muuallakin kuin turvallisuuskriittisissä kohteissa. Osaamistakin ja ihan oikeaa amattikuntaa kaivataan.

Testiautomaation osaaminen on aina ollut unelmakuva, joka on kokenut samanlaisia toiveita ja pettymyksiä kuin niin moni teknologia-alue, ja samoin kuin moni muu, sillä ei ole ollut pelkästään positiivisia vaikutuksia.

Automaation kanssa testaus voisi olla lähes ilmaista! Ja sitä se voisi olla myös tehtynä kaukkomailla! Nyt on taas tultu tästä utopiasta takaisin filosofisesti ja fyysisesti.

Agile taas pyöräytti ajatukset testauksen organisoitumisesta uusiksi ja siitä on nyt vähitellen toivuttu. Onneksi tutkiva testaus nosti päätään ja toi testaukseen uudenlaista intellektuaalisuutta.

Moni alkoi jo miettiä, että siinä missä tehokkuusajattelu typisti testausta, hyvä testaus saattaisi kaivata monimuotoisuutta ihan samoin kuin yleinenkin työelämä. (Ja moni tiesi, että pelkkä testaus ei riitä laadunvarmistukseen, vaan tarvitaan monenlaista arviointi.)

Käytettävyystestauksen ajattelumaailma uudistui käyttäjäkokemus-ajattelun myötä, jossa käyttäjää ei ajatella ihmisrobottina, vaan läsnä ovat monenlaiset systeemisuhteen ilmiöt, arvot ja merkitykset, joita pitää arvioida analyyttisesti ja empiirisesti.

Ja saavutettavuus! Mikä oli ennen design for all -ideologia, muuttui oletukseksi saavutettavuudesta, jota suunnitellaan ja varmistetaan systemaattisesti.

Vuoden 2022 myötä on energiankulutuskin päässyt framille muuallakin kuin mobiililaitteidenkin kehityksessä.

Jne..

Testaus ei ole vain näppärää testien suunnittelua ja tekemistä, vaan kulttuurissa tapahtuvaa organisatorista toimintaa, joka heijastelee muun toiminnan ja maailman ilmiöitä. Siksi sitä ovat koetelleet megatrendit, organisatoriset ideat, tekniikan kehitys, työelämän ja tuotekehityskulttuurin muutokset, ja moni muu. Parempaan suuntaan on menty ja jatketaan menemistä.

Yksi osa tätä kehitystä on testaajien miettiminen sekä ammattikuntana että kaikkina niinä, jotka tekevät testausta tavoitteisesti hyvillä tavoilla ja osaamisella. Muistettakoon heitä vuoden jokaisena päivänä ja luotakoon heille hyvät edellytykset jatkoa ajatellen, sillä työmäärä vain kasvaa tekniikan laajentuessa ja laatuvaatimusten kasvaessa.

Teksti & kuva: Matti Vuori