Aika moni yhdistys on ollut pari vuotta aika passiivinen, hiljainen ja muutenkin onneton. Siihen on vaikuttamassa erilaisia lyhyempiaikaisia ympäristösyitä ja myös pitkäaikaisia kulttuurisia syklejä. Katsotaas asiaa oikein matemaattisesti!

Esa Saarisen systeemiajattelu on ajattelua ihmisten elämän, kokemusten ja toistensa välisen vuorovaikutussysteemin kudoksesta. No, törmäsin jossain hänen yhtälöönsä (en muista oliko se hänen oma kirjoituksensa, kenties tuore kirja, vai jokin viittaus). Siinä annettiin tiimin tai muun vuorovaikutteisen ihmisporukan kunkin jäsenen mukaan tuomalle energialle lukuarvo, jonka ”tavallinen” suuruus on 1,0. Sellaisessa systeemissä kokonaisuuden arvo on näiden tulo:

1,0 x 1,0 x 1,0 x 1,0 x 1,0 x 1,0 = 1,0

Eli ihan hyvin menee! Mutta jos tyypeillä menee tosi hyvin, edes puolella, on tulos tällainen:

1,2 x 1,2 x 1,2 x 1,0 x 1,0 x 1,0 = 1,7

Ei hullummin! Mutta parina vuonna ihmisiä on painanut korona eri vaikutusmekanismeilla. Nyt huolettaa sen päälle talous ja maailmantilanne. Pistetään siis numeroita alas:

0,8 x 0,8 x 0,8 x 0,8 x 0,8 x 0,8 = 0,3

Oho! Eikö yhtälössä ole edes yhtään ykköstä? Niitä saa näinä aikoina hakea…

Tietenkin nuo numerot lähinnä visualisoivat asioita eikä niitä pidä ottaa kirjaimellisesti.

Mutta se valoisuuspointti oli se, että nykyiset yhdistysten vaivatkin poistuvat pitkällä tähtäimellä. Nykyisestä apatiasta ja sulkeutuneisuudesta ei siksi pidä olla huolissaan määräänsä enempää, vaan katse ja plänäys kannattaa stressissät ja toiveikkaasti tähdätä tulevaisuuteen. Aiemmin käytin termiä ”pitkäaikaisia kulttuurisia syklejä”. Erilaisia ilmiöitä erehdytään usein leimaamaan pysyviksi trendeiksi, mutta suhdanteet muuttuvat, joskus jopa positiivisesti.

Teksti & kuva: Matti Vuori