Kuvituskuva - Kirjekuori Pitkyn postimerkillä

Pitkyn jäsenkirje 9/2022 – Kutsu syyskokoukseen, Testauspäivä tulossa, alennusta MindTrekiin

Hei,

Syksyn tärkein tapahtuma on tietysti syyskokous, jonka päiväksi on pitkään kerrottu perjantai 11.11.2022. Paikkakin on nyt selvillä. Tapaamme ravintola Sasorissa,Yliopistonkatu 50, 33100 Tampere, eli ihan Sorsapuiston vieressä. Myös etäyhteys on mahdollinen, jos et pääse paikalle.

Aloitus alkuesityksellä klo 18. Virallinen kokous alkaa klo 19. Sen aikana tai jälkeen illallista ja vapaata seurustelua. Jatkot tilanteen mukaan. 

Pääjuttuina syyskokouksessa on aina ensi vuoden hallituksen ja toimihenkilöiden valinta ja ensi vuoden toimintasuunnitelma. Hallituksemme tarvitsee nyt uutta puheenjohtajaa, koska nykyisellä tulevat sallitut vuodet täyteen. Mietipä, olisiko se sinulle sopiva paikka. Puheenjohtajana voit vaikuttaa yhdistyksen kehittämiseen ja sen kautta pirkanmaalaiset ICT-yhteisön ja -toiminnan kehittämiseen. Hallituksen normijäsenyys on kiva mahdollisuus suunnata energiaansa yhteisölliseen tekemiseen ja asioiden edistämiseen. Liittokokousedustajan postia pidetään kivana verkottumisen mahdollisuutena ja sen kautta saa äänensä TIVIA:n tulevaisuuden pläneihin. Ylipäätään osallistuminen eri rooleihin mahdollistaa parhaiten sellaisen Pitkyn yhteistekemisen, jota haluat ja koet tarvittavan. Korona-ajan jälkeen on taas hieno uudistumisen mahdollisuus! 

Toimintasuunnitelman käsittelyn osana Tero Lahtinen esittelee konseptia Pitkyn vuosittaiselle palkinnolle pirkanmaalaiselle ICT-tuotteelle.

Alkuohjelmana juttelemme Matti Vuoren alustamana siitä, miten me ICT-ihmiset pärjäämme talven mahdollisissa sähköhaasteissa ja niiden vaikutuksissa. Se on yhteinen haasteemme ja asian miettiminen virittää muutenkin riskiperusteiseen asioiden suunnitteluun, mistä on hyötyä kaikissa askareissamme.

Tsekkaa päivittyvät tiedot ja ilmoittaudu viimeistään torstaina 3.11.2022 alla olevassa osoitteessa:

https://tivia.fi/event/pitkyn-syyskokous-2022-2022-11-11-494/register

Tulevaa toimintaa

Vuodenvaihde ja tammikuu ovat perinteisesti olleet vähän hiljaisia, mutta tammikuulle on jo tiedossa kolme tapahtumaa.

Tampereen yliopiston ja Pitkyn perinteinen Testauspäivä järjestetään taas vuoden 2023 toisella viikolla Hervannassa. Ehdottakaa aiheita ja esiintyjiä pääorganisoijalle Hannu-Matti Järviselle hannu-matti.jarvinen@tuni.fi.

Saavutettavuudesta on valmistelussa webinaari 11.1.2023 ja hyvivointialueiden (ICT-)haasteista tilaisuus 18.1.2023 Niistä kaikista lisää myöhemmin.

Alennusta Mindtrekiin! 

Mindtrek-konferenssi on taas tulossa marraskuun 15.-18.2022:

https://coss.fi/uutiset/kansainvalinen-teknologiakonferenssi-mindtrek-jarjestetaan-jalleen-15-18-11-2022-tampereella/

Pitkyn jäsenenä saat -15 % alennuksen konferenssilipuista käyttämällä Mindtrekin verkkokaupassa koodia: MT22PITKY (norm. 99 € + alv 24 %). Koodi on voimassa aina tapahtumaan asti eli 15.11.2022. Liput sisältävät ohjelman lisäksi lounaan sekä aamu- & iltapäiväkahvit. Lippukauppaan: https://www.mindtrek.org/2022/mindtrek-tickets/

 

Muistakaahan Pitkyn asialliset iltapalat, jos (koska) teillä on uniikkia esiteltävää tai keskusteltavaa ja haluatte pirkanmaalaista porukkaa käymään. Webinaaritkin tietysti aina kelpaavat https://pitky.fi/toiminta/asialliset-iltapalat/. Ja kaikkea muutakin yhteisöllistä tekemistä kannattaa kehittää. Tapahtumiin ei tarvitse fiksautua.

 

Matti Vuori, Pitkyn puheenjohtaja

puheenjohtaja@pitky.fi

 

———–

Pitkyn tapahtumat löytyvät aina osoitteesta: http://pitky.fi/f/tapahtumat. Haluatko järjestää asiallisen iltapalan? Ks. https://pitky.fi/toiminta/asialliset-iltapalat/. Entä perustaa kerhon, verkoston tms. Pitkyn alle? Ks. https://pitky.fi/toiminta/miten-perustetaan-uusi-kerho-pitkyn-osaksi/

Tarkempia tietoja TIVIAN ja jäsenyhdistysten tapahtumista: https://tivia.fi/tapahtumat/ Yhä useampi tapahtuma on avoin kaikkien TIVIA:n yhdistysten jäsenille (yleensä merkitty Verkostokortti-logolla) – ja etätapahtumiin on helppo osallistua.

Muista seurata (ja jakaa) Pitkyn somea https://twitter.com/Pitky_ry (siellä jaamme tärkeitä tai kiinnostavia muidenkin asioita), LinkedIn-ryhmä https://www.linkedin.com/groups/1059177/  on olemassa sinunkin viestejäsi varten.