Pitkyn viimeinen jäsenkirje Tolvasen Ilpolta
Aikansa kutakin
Tämä on viimeinen Pitkyn jäsenkirje, jonka kirjoitan. Vuonna 2021 yhdistyksellä ei enää ole toiminnanjohtajaa, vaan hallitus jakaa keskenään tehtävät. Myös hallituksen ulkopuoliset voivat ottaa vastuun sovituista tehtävistä ja vastata vaikkapa kerhon – vanhan tai kokonaan uuden –
Hyvää joulua!
Hyvää joulua Pitkystä pirkanmaalaisille ICT-ihmisille ja organisaatioille, yhdistyksen jäsenille ja kumppaneille, Pitkyn ystäville ja kaikille muillekin.
Joulukuusisektorilla on Pitkyn minijoulukuusi aina kompakti ja helppohoitoinen valinta
http://www.mattivuori.net/extra/Pitky-pahvijoulukuusi-kit.pdf
Miten Pitkyyn perustetaan uusi kerho?
Pitkyn kerhot ovat tärkeä väline uusiin tai tärkeisiin teemoihin yhdessä perehtymisessä. Niillä on usein oma elinkaarensa ja toimintaympäristömme muuttuessa onkin hyvä perustaa uusia kerhoja tarpeen mukaan.
Miten se tapahtuu? Lue sivu aiheesta.
Ajatuksia asiallisiksi iltapaloiksi ensi vuodelle?
Vuoden vaihtuessa voimme alkaa miettimään ensi vuoden asiallisia iltapaloja – joko etänä tai läsnä tai hybridinä. Ks. lisätietoja konseptista. Ne ovat parhaimmillaan tosi kivoja keskustelutilaisuuksia.
Vuoden 2021 hallitus vie iltapaloja eteenpäin järjestäydyttyään.
Pitky on koko Pirkanmaan asialla
Yhdistyksillä on usein tapana olla vähän sisäänpäinlämpiäviä, introvertteja ja ujoja, ja avautua heikosti ulospäin teoissaan, viestinnässään ja idoissaan. Ellei niitä välillä muistuta asiasta.
Pitkyn tulevan ja nykyisen hallituksen palaverissa muistutimme itseämme siitä, että Pitky on koko Pirkanmaan asialla,
10.12 Projektityökurssin loppuesitysten gaala webinaarina
Pitky on pitkään saanut ilon palkita pienellä stipendillä Tampereen yliopiston Hervannan kampuksen ohjelmistotuotannon projektityökurssin parhaita. Ryhmien loppuesityspäivä on aina ollut kiinnostava ja nyt sitä voi kuka tahansa seurata etänä torstaina 10.12. Alla Tensun tiedote:
Tampereen yliopisto,
PM Club kokoontui projektikulttuurin ympärille
PM Club Tampere piti nettisession 23.11.2020. Tilaisuudessa etsittiin projektikulttuurin kasvattamisella tehoa projektitoimintaan sekä pohdittiin, mistä on onnellinen projektipäällikkö tehty. Paikalla oli noin 70 henkeä.
PM Club Tampereen Pasi Kivimäki (päivätöissä Kumura oy:n hallituksen puheenjohtaja) avasi tilaisuuden. Pasi muistutti PM Clubien (Tampere,
PM Club Tampere: Projektikulttuurin rakennusaineet
Tervetuloa hakemaan projektikulttuurin kasvattamisella tehoa projektitoimintaan!
PM Club Tampere kokoontuu tällä kertaa pohtimaan, mistä on onnellinen projektipäällikkö tehty.
Ilmoittaudu täällä
Tilaisuus on avoin kaikille, olit sitten PM Club Tampereen jäsen tai et, tule mukaan!
Pitkyn syyskokous 2020 – lähellä ja etänä
Pitkyn syyskokousta vietettiin hybridikokouksena. Tilojen suhteen kävi vähän vanhanaikaisesti, sillä fyysiseen osallistumiseen odotettiin vain muutamia, mutta paikalle tulikin viitisentoista henkeä ja etänä osallistui kuusi. Ihmisillä oli selvästi tarve tavata välillä fyysisestikin. Jouduimme siirtämään kokouksen kabinetista riittävän väljään ravintolatilaan, jossa akustiikka osoittautui haastavaksi.
Valkohattuhakkeri Iiro Uusitalo
Pitkyn syyskokouksessa valkohattuhakkeri Iiro Uusitalo pureutuu tietoturvaan hyökkääjään silmin. Tässä Iiro avaa valkohattuhakkerin maailmaa, kertoo siitä, miten hänestä tuli valkohattuhakkeri ja mitä hän nykyään tekee.
Käytännössä Iiro on tehnyt jo parikymmentä vuotta puolustavaa tietoturvaa. Varsinaisesti homma lähti lentoon 2015,


