Pitkyn asiallisessa iltapalassa kuultiin huikeasta Mimmit koodaa -toiminnasta
Pitkyllä oli ilo saada 29.9.2021 asialliseen etäiltapalaan vieraaksi huippumenestyneen Mimmit koodaa -ohjelman vetäjä Milja Köpsi. Saimme kuulla ja jutella ohjelman synnystä, ideoista, toimintatavoista ja vaikutuksista. Alla isoimpia poimintoja iltapalan annista.
Mimmit koodaa -toimintaohjelma syntyi muutama vuosi sitten koettuun tarpeeseen –
Pitkyn kestävän kehityksen webinaarissa olivat teemana data-alustat
16.9.2021 pidetty tapahtuma oli jatkoa toukokuiselle kiertotaloutta käsitelleelle tapahtumalle . Nyt olivat käsittelyssä kestävän kehityksen tarvitsevat data-alustat.
Teema toi paikalle mukavasti osallistujia monelta paikkakunnalta ja monenlaisilta taustoilta – myös opiskelijoita.
Webinaarin iso teema oli se,
PM Clubien sessiossa oli aiheena mentorointi
PM Clubit pitivät syksyn ekan etäsession 6.9. Aiheena tällä kertaa mentorointi. Sen idea erittäin tiivistetysti on, että ihminen (”aktori”) vuorovaikutuksessa yleensä kokeneemman (”mentorin”) kanssa reflektoi itseään, suhdettaan asioihin ja tekemisiinsä ja saa siitä käyttäytymistään ohjaavia oivalluksia tulevaisuutta varten.
Tällainen on hyvin hyödyllistä juuri nykyään.
Pitkyn jäsenkirje 11/2021 – Kestävää kehitystä, Mimmit koodaa, Haskellia ja paljon muuta
Hyvää syyskuuta!
Muutama lähiajan tapahtuma on saatu avattua ja listalle:
PM Club -webinaari 6.9.: Mentorointi innostaa – ei sooloo vaan duoo. Ks. https://www.pry.fi/tapahtumat/pm_club_mentorointi_innostaa_-_ei_sooloo_vaan_duoo.487.html
Tietotekniikan kiinnostavuus nuorille on iso juttu. Nostetaan siksi tässä esille TIVIA:n webinaari ”ICT-ala vetovoimaiseksi nuorille”
Funktionaalinen iltapala 27.10: Miten Haskellilla ja Yesod-kehyksellä tehdään ihan tavallisia softia
Funktionaalisen ohjelmoinnin periaatteiden hallitseminen on hyödyllinen taito ohjelmistosuunnittelijalle, sillä monet nykyaikaiset ohjelmointikielet kuten JavaScript (ECMAScript), TypeScript, Python, Java, Kotlin, Scala, Ruby, PHP, ja C++ ja monet muut sisältävät funktionaalisia piirteitä, vaikka eivät puhtaita funktionaalisia kieliä olekaan.
Haskell on puhtaasti funktionaalinen,
Asiallisessa iltapalassa 29.9 aiheena Mimmit koodaa ja vieraana Milja Köpsi
Pitkyn asiallinen iltapala 29.9 klo 17.00, tule kuulemaan Mimmit Koodaa -ohjelmasta
Pitkyn asiallinen on iltapala on joka kuukauden viimeinen keskiviikko järjestettävä keskustelutilaisuus, johon kuuluu lyhyt alustus ja vapaamuotoista keskustelu päivän aiheesta.
Ohjelmisto- ja e-business ry:n Mimmit koodaa -ohjelman toiminta ja tapahtumat murtavat aktiivisesti myyttiä,
Pitkyn jäsenkirje 10/2021 – PM Clubilla pian tilaisuus ja paljon muuta
Heips! Hyvää syksyn alkua!
Kuuman kesän jälkeen on taas aika lämmittää yhteisöämme.
Tiedossa olevia tapahtumia:
PM Club -webinaari 6.9.: Mentorointi innostaa – ei sooloo vaan duoo. Ks. https://www.pry.fi/tapahtumat/pm_club_mentorointi_innostaa_-_ei_sooloo_vaan_duoo.487.html
Tietotekniikan kiinnostavuus nuorille on iso juttu.
PM Club -webinaari 29.11.: Ketteryys 2.0 – Mitä kuuluu ketteryydelle
PM Club Tampereen ja muiden Clubien webinaarin 29.11. klo 14:45 alkaen aiheena ovat ketteryyden kuulumiset. Aiheesta alustaa aihepiirin tunnettu expertti Lare Lekman.
Tapahtuma on ilmainen ja avoin kaikille.
Lue ohjelma, muut detaljit ja ilmoittaudu osoitteessa
https://www.pry.fi/tapahtumat/pm_club_ketteryys_2.0_-_mita_kuuluu_ketteryydelle.488.html
PM Club -webinaari 6.9.: Mentorointi innostaa – ei sooloo vaan duoo
PM Club Tampereen ja muiden Clubien yhteinen webinaari 6.9. klo 14:45 alkaen on teemalla Mentorointi innostaa – ei sooloo vaan duoo. Ilmainen ja avoin kaikille.
Lue ohjelma, muut detaljit ja ilmoittaudu osoitteessa
https://www.pry.fi/tapahtumat/pm_club_mentorointi_innostaa_-_ei_sooloo_vaan_duoo.487.html
Projektinhallintapäivässä oli rikas kattaus aiheita
8.6.2021 oli taas Tampereen yliopiston ja Pitkyn (PRY on myös ollut pitkään sen sponsorina) Projektinhallintapäivä, tällä kertaa webinaarina virtuaalisesti Tampereelta – ei enää välttämättä Herwoodista, vaan abstraktilta Tampereelta! Päivällä on jo pitkä historia – ensimmäiden oli vuonna 2007 – ja aina hyvä sisältö.